| |
Sibbo Canoe Club's Forum
Europe Canoe Tour
Posted By: Harri Luukkanen
Date: 15.1.2003, 20:10
(aivan alustava ilmoitus suunnitteilla olevasta pitkästä retkestä 2003)
EUROPE CANOE TOUR
Noin kuukauden ajan olen selvitellyt mahdollisuutta toteuttaa pitkä retki halki Euroopan, työnimeltään Europe Canoe Tour.
Suunnitelmani ja aloitteeni on, että retki - johon osallistuu melojia ja mahdollisesti kanoottipurjehtijoita eri maista - alkaa Virolahdelta ja päättyy Välimerelle. Parhaillaan on esiselvitys meneillään, jos tällainen retki on mahdollista tehdä ja millainen kannatus sillä olisi maissa, joiden halki se kulkee.
Olen lähestynyt alustavasti melovia ystäviäni Ruotsissa, Hollannissa ja Ranskassa, nyttemmin myös Saksassa. Viimeiksi olin yhteydessä Tanskaan. Palaute on ollut toistaiseksi myönteistä ja parhaillaan tutkitaan eri puolilla Eurooppaa karttoja siitä mistä reitti olisi parasta ja mukavinta vetää. Ystäväni ovat myös luvanneet olla yhteydessä muihin maansa seuroihin ja melojiin matkan varrella, jotta tieto leviää ja tukea hankkeelle saataisiin lisää. Luultavasti matkan varrelta ennen Välimerta löytyy 100 kanoottiseuraa, joilla on mahdollisuus avustaa hankkeen toteutuksessa.
Alustavan suunnitelmani mukaan lähtö olisi toukokuun alussa Virolahdelta ja siitä edetään Suomen rannikkoa ja saaristoa Maaarianhaminaan. Ahvenanmeren ylityksen jälkeen retki jatkuu Ruotsin rannikkoa alas kohti Tanskaa. Saksassa siirrytään sisävesille ja melotaan kohti Hollantia, josta suunta on kohti Pariisia. Pariisista käännytään etelään ja kohti Välimerta, jossa ollaan joskus syyskuun lopussa.
Ajatukseni on, että kussakin maassa paikalliset melojat ja seurat - jotka tuntevat parhaiten omat tantereensa ja vetensä - ovat retkestä omalla tontillaan vetovastuussa, ts. organisoivat kv. ryhmän retken ja järjestävät sille oppaita, katsovat leiripaikat yms. Näin voidaan vastuut jakaa mahdollisimmaan laajalle ja hyöty tulee mahdollisimman monen osalle. Jos tulee tungosta retkelle, ensisikaisesti osallistumisoikeus on järjestelyihin osallistuvien seurojen melojilla.
Pitkä retki on tarkoitus jakaa viikon osuuksiin, etappeihin, joilla melojat vaihtuvat. Kun melotaan noin 5 kk, etappeja tulee noin 20. Jos melojia per etappi on noin 25 melojia tulee osallistumaan yhteensä noin 500, tai enemmän. Voimme olettaa, että eteläisempien maiden melojia kiinnostavat pohjoiset vedet ja päinvastoin. Jos hyvin käy, suomalaisille ja SKK:n melojille avautuu mahdollisuus meloa jossain päin lämmintä ja aurinkoista Eurooppaa, valintansa mukaan.
Vaikka suunnitelmat ovat vasta paperilla ja lopputulos on vievä epävarma, kannattaa kenties SKK:n seurana ja sen melojien varautua tähän mahdollisuuteen. Tämmöisiä retkiä ei ole tehty ennen eikä tilaisuus luultavasti toistu. Tämä on kenties vain kerran elämässä aukeava mahdollisuus.
Kun on ollut esillä melonta Suomen rannikon päästä päähän, ehdotan harkittavaksi, että sen sijasta halukkaat osallistuvat retkelle Euroopan halki, tai ainakin sovittavat oman retkensä ja aikataulunsa Europe Canoe Tourin aikataulun mukaan. Jos retki Euroopan halki toteutuu, ehkä kannattaa myös jättää Suomi-meloo tänä vuonna väliin ja osallistua nyt kv. melontaan - ja käyttää lomansa jossain päin Keski-Eurooppaa.
Voisimme myös kenties varautua siihen, että SKK ottaa vetovastuun ensimmäisestä etapista Virolahdelta Helsinkiin, kenties yhdessä toisen seuran kanssa. En ole vielä ollut moneen seuraan yhteydessä, mutta Merimelojat ovat alustavasti kiinnostuneita vetämään Euroopan retkeä länteen. Muihinkin olen yhteydessä, kun aikaa kuluu. Virolahti-Maarianhamina (noin 600 km) voisi taittua kolmessa viikossa.
Tämä siis hyvin alustavana ilmoituksena. Suunnitelma on aika hurja, tavoite on korkealla, mutta mahdollisuudet sen toteuttamiseen ovat olemassa jo tänä vuonna. Jos se ei toteudu tänä vuonna - suunnittelu ja esiselvitys vie aikaa - kenties v. 2004. Kun tiedän lisää, ja retki tarkentuu, kirjoittelen lisää tällä palstalla.
t. Harri
Hyvää vuoden 2003 jatkoa itse kullekin!
| |
Sibbo Canoe Club's Forum is maintained by SKK:n-tiedotusjaosto with WebBBS 5.12.